Vaikka kuinka on tehty strategisia vaaliohjelmia, jotka ovat varsin ympäripyöreitä, poliittisesta keskustelusta ensimmäiseksi jää mieleen nokittelua ja pisteiden keruu nokkelista muiden nolauksista. Hallituspuolueet sanovat, että nykyhallituksessa on ollut mahdoton saada mitään aikaan, kun muut hallitusjäsenet ovat kaataneet hyvät ehdotukset. Oppositio, jolla itsellä ei kauheasti ole ollut konkreettisia vaihtoehtoja, haukkuu hallitusta. Sitten vedotaan siihen, että yksityiskohtainen …
Lue kokonaanSuomi on jopa ennennäkemättömän vaikeassa tilanteessa. 1990- ja 2000-luku olivat Suomelle suurta menestystarinaa niin taloudellisesti kuin poliittisesti. Nokian johdolla talous kasvoi, Suomesta tuli osa Länsi-Eurooppaa ja sisäpolitiikka vapautui Neuvostoajasta. Nyt kaiken tuon perusta on romahtanut ja pitäisi löytää uusi strategia. Mutta Suomella ja sen johdolla ei juurikaan ole ollut strategiaa enää 10 vuoteen. Jotkut politiikan …
Lue kokonaan
Suomi sai uudistetun hallituksen ja sen pääpuolueet uudet johtajat. Minihallitusneuvottelut olivat virallisesti menestys, eli hallitus jatkaa ja uusia asioita sovittiin. Onko kaikki kevään huolet siis pyyhitty pois ja hallituksella on selkeä kurssi kääntää Suomen talous parempaan. Nyt Suomessa on lomakausi ja kukaan ei jaksa miettiä murheita pariin kuukauteen. Paitsi ehkä ne yritysjohtajat joiden yritykset ovat …
Lue kokonaanKokoomuksen puheenjohtajavalinnasta on erilaisia arvioita kirjoitettu vaikka kuinka monta. Päätin kuitenkin lisätä oman arvion lähinnä siltä pohjalta, kuinka paljon kukakin tuntuu todella haluavan hommaa. Jokainen tietenkin virallisesta haluaa, mutta kenelle se on pitkäaikainen elämän päämäärä, kenelle sattumalta vastaan tullut tilaisuus. Paula Risikko on pitkän linjan poliittisen työntekijä. Hän selvästi pystyy pitkäjännitteiseen työhön. Vaikuttaa myös siltä, …
Lue kokonaanSuomessa ollaan taas huolissaan alkoholin käytöstä. Alkoholiveroja on nostettu ja näyttää siltä, että alkoholin tuonti ulkomailta on kasvanut. Nyt seuraavana askeleena ehdotetaan lisärajoituksia ja kontrollia alkoholin tuontiin. Myös mainontaa on rajoitettu. Kukaan ei kyseenalaista alkoholin myyntimonopolia. Se on kuitenkin niin Euroopassa kuin maailmassa harvinaisuus ja voi sanoa, että yli 80 vuotta alkoholimonopolia ei ole tehnyt …
Lue kokonaanMinulla ei ole koskaan ennen ollut yhtä vaikeaa tehdä valintaa, ketä äänestää vaaleissa. Jopa puolueen valinta on vaikeaa ja viimeiset viikotkin ovat muuttaneet muutaman puolueen mielikuvaa varsin merkittävästi. Kävin nyt ehdokaslistat läpi ja totesin, että vaihtoehtoja on enemmän kuin edes olin ajatellut. Listalla on sellaisia politiikan tuttuja nimiä, jotka kyllä tiedän, mutta heidän eurovaaliehdokkuutensa on …
Lue kokonaanAntti Rinne valittiin SDP:n puheenjohtajaksi. Jutta Urpilaisen SDP on ollut ennenkaikkea toimihenkilönaisten puolue. Rinne tulee viemään puolueen uuteen paikkaan, takaisin teollisuudessa töitä tekevien, ehkä myös sieltä työnsä menettäneiden miesten pariin. Se tarkoittaa myös, että SDP tulee menettämään äänestäjiä Vihreille ja Kokoomukselle. Ja se tulee voittamaan äänestäjiä Perussuomalaisilta. Myös perinteisiä teollisuuskommareita voi siirtyä Vasemmistoliitosta, kun heidän …
Lue kokonaanMeillä on noin vuosi aikaa ensi vuoden eduskuntavaaleihin. Päätinkin tehdä oman ennustukseni vaalituloksesta ja hallituksesta sen jälkeen. Päivitän tänä ennustetta tilanteen kehittyessä. Ensiksi minun ennnustus eduskunnan paikkajaosta seuraavien vaalien jälkeen: Keskusta, 48 paikkaa, Kokoomus, 40 paikkaa, Perussuomalaiset, 35 paikkaa, SDP, 36 paikkaa, Vasemmistoliitto, 15 paikkaa, Vihreät, 11 paikkaa, RKP, 10 paikkaa KD, 5 paikkaa Tämän …
Lue kokonaanSuomessa on varsin ristiriitaista kehitystä menossa ja samalla ongelmat alkavat olla melkoisia. Talous on kuralla, hallitus ei ole juurikaan saanut uudistuksia aikaan ja nyt myös Venäjän uhka on tullut todelliseksi. Tässä olemme varmaan pisteessä, jossa pitää valita joku selkeämpi suunta edetä. Viimeiseen 10 vuoteen ei ole suurta suunta oikein näkynyt. Mietin hieman eri vaihtoehtoja: Konsensus. …
Lue kokonaan